
JÄRJESTÄJÄT
Sport JR, Puumalan kunta, Puumalan viri, Puumalan hiihtäjät
”Joukkueella” tarkoitetaan alla myös sprinttimatkan yksilösarjan osallistujia,
ellei toisin sanota.
Osallistumisen edellytys
– Joukkueeseen kuuluu kaksi henkilöä (parikilpailu) ja molempien tulee
pääsääntöisesti olla vähintään 18 vuotta täyttäneitä. Molempien tulee
olla uimataitoisia. Yksilökilpailu kilpaillaan yksin. Osallistujan pitää
olla myös siinä 18 vuotta täyttänyt. Alle 18-vuotiaalla tulee olla
huoltajan kirjallinen lupa osallistumiselle tai osallistua oman
vanhempansa kanssa.
- Osallistujat ovat vastuussa siitä että heillä on vakuutukset kunnossa
Saimaa Swimrun-kilpailuun. Järjestäjä ei ole vakuuttanut kilpailijoita
millään tavalla. - Osanottomaksusta palautetaan ainoastaan 50% lääkärintodistusta
vastaan, jos tapahtumaan on peruutushetkellä aikaa alle kuukausi.
Täysmatkan osallistumisen voi kuitenkin vaihtaa sprinttimatkaan, mutta
ylimääräistä maksua ei palauteta. - Joukkueen jäsentä voi vaihtaa kilpailuaamuun asti
- Joukkue voi myydä osallistumisensa eteenpäin
Kilpailureitti
- Koko kilpailureitti on merkitty kreppinauhoin ja muilla myöhemmin
ilmoitettavin tavoin - Joukkueen tulee seurata viitoitusta. Reitin varrella on järjestäjiä
tarkkailemassa joukkueiden etenemistä. - Joukkueet, jotka poikkeavat reitiltä, hylätään, mikäli poikkeaminen on
tuonut etua.
Huoltopisteet
- Kilpailureitin varrella on useampi tankkauspiste.
Ensiapu
- Kilpailureitin varrella liikkuu ensiaputaitoisia järjestäjiä
Varusteet
- Kaikki lähdöstä mukaan otettavat varusteet tulee kuljettaa maaliin.
Energiatarpeista tulevat roskat voi jättää juomapisteiden yhteydessä
oleviin roskiksiin. - Pakolliset varusteet joukkueelle:
· Ensiapuside, vedenpitävästi pakattuna
· märkäpuku
· pilli
Järjestäjän tarjoamat pakolliset varusteet (palautettava järjestäjille
maalintulon jälkeen)
· Uimalakki
· Kilpailuliivi
Suositeltavat varusteet
· Juomapussi, kellutin jalkojen väliin, käsiräpylät, uimalasit…
Varustetarkastus
– Varusteet tarkistetaan satunnaisotannalla ennen kisaa. Kisan aikana
voi olla satunnaisia tarkistuksia.
Kielletyt varusteet
- Kelluntaväline joka koko on isompi kuin 100x60cm
Ajanotto
- Aika on startista maaliin, parikilpailussa aika määräytyy jälkimmäisen
kilpailijan ylittäessä maaliviivan
Cutt offit
- Joukkueen tulee saapua aikatarkastuspisteisiin tietyssä ajassa. Jos
joukkue ei ehdi, siirretään joukkue lyhennetylle radalle. - Cutt off -pisteet ja ajat ilmoitetaan kisainfossa.
Kilpailijan vastuu
- Kilpailijoiden tulee tuntea säännöt ja noudattaa niitä
- Kilpailijoiden tulee kunnioittaa muita kilpailijoita, järjestäjiä sekä
muita alueella liikkuvia ihmisiä. - Kilpailija ei saa käyttää epäreiluja menetelmiä parantaakseen
suoritustaan - Kilpailussa on voimassa Suomen antidoping-toimikunnan säännöt.
– Kilpailijoiden tulee auttaa hädässä olevia tai tulla avuksi, jos
järjestäjä pyytää
Ennen kilpailua
- Harjoittelu alueella ennen kilpailua on sallittu.
Kilpailun aikana
- Kilpailijat kilpailevat omalla vastuulla. Kilpailijoita ei ole
vakuutettu järjestäjien toimesta millään tavalla - Kilpailijat tulee auttaa hädässä olevia tai tulla avuksi jos
järjestäjä pyytää - Keskeyttäessään kilpailijoiden tulee informoida järjestäjiä
keskeytyksestään mahdollisimman nopeasti - Kisan aikainen roskaaminen on ehdottomasti kielletty. Jäädessään tästä
kiinni kilpailija hylätään.
Säännöt
- Kilpailutuomaristo on kilpailunjohtaja ja kaksi järjestäjien jäsentä.
Kilpailutuomaristo:
- Seuraa sääntöjen toteutumista
- Päättää protesteista
- Päättää hylkäämisistä
- Päättää reitin muutoksista sekä sääntöjen muuttamisesta
- Kilpailutuomaristo voi käyttää “tervettä järkeä”, jos asia ei ole
riittävän selvästi ilmoitettu säännöissä - Kilpailutuomariston päätös on lopullinen
Protestit
- Protesti pitää tehdä vähintään tunti oman maaliintulon jälkeen
Protestissa tulee ilmetä
- Aika ja paikka
- Joukkueen/kilpailijan ja jäsenten allekirjoitukset
- Joukkueen/kilpailijan nimi jota vastaan protesti tehdään
- Protestin syy
- Mahdolliset todistajat, heidän numero tai nimi
- Protesti joka ei sisällä edellä lueteltuja asioita, ei oteta
käsittelyyn. - Kilpailuntuomaristo käsittelee protestin asianosaisten kesken
mahdollisimman nopeasti
Hylkäämiset
- Sääntöjen rikkominen voi johtaa hylkäämiseen, ellei tuomaristo
rikkomuksen vähäisyyden vuoksi toisin päätä
Ulkopuolinen apu
- Ulkopuolisen avun käyttäminen on kielletty. Ainoastaan järjestäjien
apu on hyväksytty. Joukkueen tulee suoriutua omin avuin lähdöstä
maaliin.
Turvalllisuus
- Joukkueen jäsenten tulee pysyä yhdessä koko kisan ajan. Maalla jäsenet
voivat olla max 100m etäisyydellä toisistaan. Vedessä max etäisyys on
10m. - Järjestäjät voivat keskeyttää osallistujien kilpailun jos kilpailija
tai kilpailijat näyttää liian väsyneeltä jatkaakseen kilpailua.
Sponsorointi
- Kilpailijoilla voi olla yhteistyökumppaneiden logoja varusteissaan
Valokuvaus- ja videointi
- Kilpailijat antavat järjestäjille luvan käyttää kilpailussa kuvattuja
valokuvia ja videomateriaalia omassa markkinoinnissaan, esitteissä,
lehdissä, TV:ssä ja muissa medioissa.
Sääntöjen hyväksyminen
- Ilmoittautumalla kilpailuun joukkueet hyväksyvät kilpailun säännöt
